Uutiset

11.11.2023 Håkan Nordman jättää puheenjohtajuuden. Jarmo Rasi astuu tilalle.

Hallitus on myöntänyt Håkan Nordmanille eron Tukisäätiön hallituksen puheenjohtajuudesta 1.1.2024 alkaen. Nordman on toiminut Kouluviestikarnevaalin puheenjohtajana alusta lähtien.

Suomenkielisille koululaisille järjestettiin ensimmäinen Kouluviestikarnevaali syksyllä 2012 Vaasanseudun urheiluakatemian mandaatilla ja OKM:n tuella. Pian tämän jälkeen aloitettiin neuvottelut säätiön perustamisesta, ja 14.12.2015 Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröi Suomenkielisen Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiön.

Perustajajäseniä ovat Vaasanseudun urheiluakatemia, Suomen Urheiluliitto ja Koululiikuntaliitto. Siitä lähtien Tukisäätiö on järjestänyt lukuisia Kouluviestikarnevaaleja eri puolilla Suomea.

03.11.2023 Sääntöjen päivitys vuoden 2024 tapahtumiin

Sukkulaviestin sääntöjä on päivitetty siten, että myös alakoulusarjoissa joukkueen tulee koostua kahdeksasta tytöstä ja kahdeksasta pojasta (8T + 8P). Mikäli luokassa ei ole tarpeeksi poikia, voidaan joukkuetta täydentää tytöillä.

Lisäksi Ruotsalaisviesteissä on tehty muutoksia. Enää ei ole erikseen sarjoja tytöille ja pojille, vaan samassa joukkueessa juoksee kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, pojat juoksevat 100 m ja 400 m osuudet ja tytöt osuudet 200 m ja 300 m em. viestissä. Muutos koskee kaikkia sarjoja. Katso sarjat ja lajit tästä.

31.08.2023 Sarjoja ja lajeja hieman muutettu

Ensi kevään tapahtumiin muutetaan sarjoja ja lajeja siten, että alakoulujen sarjoissa ei enää ole erikseen tyttöjen ja poikien osuuksia tai sarjoja, ja yläkoulun ja toisen asteen sarjoissa Ruotsalaisviestissä osuudet jakaantuvat tyttöjen ja poikien kesken. Lue tarkemmin täältä.

14.08.2023 Tavataan ensi vuonna ke 15.5.2024!

Ensi kevään päivämäärä on nyt lyöty lukkoon, Kouluviestikarnevaalia juostaan Helsingin Olympiastadionilla keskiviikkona 15.5.2024! Ensi vuosi on Olympiavuosi, niinpä teemana kevään tapahtumassa on Olympialaiset.

23.05.2023 Kiitoksia ja tuloksia!

Lämpimät kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille, sekä juoksijoille, opettajille että kannustajille! Kiitokset myös kaikille seurojen vapaaehtoisille sekä muille yhteistyökumppaneille!

Tapahtumaan osallistui reilut 1800 juoksijaa, 210 joukkuetta ja juoksusuorituksia tehtiin n. 3000. Lisäksi katsomoissa kannusti pari tuhatta kannustajaa! Sadesää ei onneksi juurikaan haitannut, mutta ensi kerraksi tilaamme aurinkoisen sään

Suomenkielisen Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiö toivottaa liikunnallista kesää kaikille!

Tulokset löytyvät täältä

10.05.2023 Tärkeitä tietoja Olympiastadionin Kouluviestikarnevaalista

Paljon oheisohjelmaa

Kannustamaan voi tulla myös ihan muuten vain, sillä tapahtumassa on paljon myös oheisohjelmaa. Koululiikuntaliitto järjestää sisääntulon vieressä erilaisia toimintapisteitä, samoin Helkama järjestää toiminnallisen pisteen mm. pyöräilyradan merkeissä. Vieressä oleva Urheilumuseo on auki osallistujille, ja kirjastoautokin vierailee tapahtumassa.

Pääset myös pitämään aitoa olympiasoihtua kädessäsi, sillä Olympiakomitean tiimi on paikalla soihtujen kanssa - käy siis kuvauttamassa itsesi soihtu kädessä!

Sisällä Olympiastadionin pääaulassa CSE Entertainment järjestää iWall-peliseinällä hauskat leikkimieliset kisat! Kotimainen iWall on ainutlaatuinen liikuntapelituote, jonka peleissä liikkumista ohjataan oman kehon liikkeillä eikä mitään ohjaimia tarvita. iWall tarjoaa tuntikausiksi viihdettä kaiken ikäisille, eli liikuntapelaaminen sopii jokaiselle riippumatta iästä, sukupuolesta ja taito- tai kuntotasosta. Tervetuloa pitämään hauskaa ja kisaamaan!

10.05.2023 Kouluviestikarnevaali-paitoja myynnissä!

Kouluviestikarnevaali-paitoja myytävänä, paljon eri kokoja! Hinta 10€. Vain käteisellä!

KVK-paita

06.03.2023 Ilmoittautuminen Olympiastadionin Kouluviestikarnevaaliin on auki!

Olympiastadionin Kouluviestikarnevaali tiistaina 16.5.2023 kutsuu koululaisia läheltä ja kaukaa osallistumaan liikunnan riemua pursuavaan tapahtumaan! Tapahtuman esite löytyy täältä ja aikataulu täältä (päivitetty 12.5.). Osallistua voivat kaikki perusopetuksen ja toisen asteen koululaiset! Joukkueiden lukumäärää ei ole mitenkään rajoitettu, samasta koulusta voi lähteä niin monta joukkuetta kuin haluaa, ja ellei halua juosta, voi lähteä mukaan kisaamaan Huutosakkien paremmuudesta. Kannustamaan voi tulla myös ihan muuten vain, ja samalla voi osallistua stadionilla järjestettävään oheisohjelmaan (mm. Helkaman ja KLL:n järjestämään). Vieressä oleva Urheilumuseo on auki osallistujille, ja kirjastoautokin vierailee tapahtumassa.

Osallistumismaksut ovat 50 euroa/joukkue Sukkulaviesteissä ja muissa lajeissa 40 euroa/joukkue. Joukkueita voi ilmoittaa 10.5.2023 asti. Kaikkia juoksijoiden nimiä ei kuitenkaan tarvitse vielä tuolloin olla tiedossa, vasta viimeistään 15.5.2023 joukkueissa pitää olla myös kaikkien juoksijoiden nimet.

Päivän avaus on klo 10.00 ja ensimmäiset Sukkulaviestit juostaan klo 10.30 alkaen, Ruotsalaisviestit juostaan puolen päivän tienoilla ja 4 x 800 metrin viestit päättävät tapahtumapäivän n. klo 15.

Tarjoamme edullista koulumajoitusta (10 e/oppilas) 15. - 16.5.2023 väliseksi yöksi. Majoitukseen ei sisälly aamupalaa.

Tarjoamme lisäksi edullista hotellimajoitusta näissä hotelleissa: Scandic Aviapolis ja Scandic Aviacongress
85.00 euroa yhden hengen huone / vrk
105.00 euroa kahden hengen huone / vrk
125.00 euroa kolmen hengen huone / vrk
145.00 euroa neljän hengen huone / vrk

Varauksen voi tehdä suoraan em. hotelleihin sähköpostilla tai soittamalla (kts. tiedot alla):

Scandic Aviapolis
+358 9 4272 2511
sales.helsinki@scandichotels.com
varaustunnus: 48480486

Scandic Avicacongress
+358 9 4272 2512
sales.helsinki@scandichotels.com
varaustunnus: 48480497

Tapahtumassa on mahdollisuus kouluruokailuun Tilassa 1940 hintaan 8,20€/hlö. Huom! Ruokalipukkeet tulee tilata ennakkoon ilmoittautumisjärjestelmässä koulun tiedoissa (kohdassa Ruokapassien määrä 16.5.)

Menu on seuraava:

Raastesalaattia M,G,Veg
Leipää, näkkileipää ja margariinia

Lihapullia paistinkastikkeessa M,G
Paahdettua perunaa M,G,Veg
Kasvisruoka: Kasvispyöryköitä M,G,Veg

Juomana: vesi, rasvaton maito, sekamehu

Huom! Erikoisruokavaliosta tulee ilmoittaa etukäteen osoitteeseen: riitta.paajarvi@kouluviestikarnevaali.fi

02.03.2023 Helkama ja Kouluviestikarnevaali solmivat yhteistyösopimuksen

Helkama ja Kouluviestikarnevaali ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien hanketta "Pyöräillen pääset pitkälle". Hankkeen tavoitteena on, että lapset ja nuoret oppivat liikkumaan omin lihasvoimin, joko kävellen tai pyöräillen paikasta toiseen, koulumatkoillaan ja vapaa-ajallaan. Nykyään lyhyetkin matkat kuljetaan usein autolla, ja monesti lapset kuljetetaan kouluun vanhempien kyyditseminä.

Hankkeella pyritään tekemään näkyväksi pyöräilyn erinomaiset hyödyt arjessa: pyöräily kohottaa kuntoa ihan huomaamatta ja auttaa jaksamaan paremmin koulussa, auttaa oppimisessa ja auttaa ottamaan vastuuta tekemisistään. Tällaiset asiat siivittävät pitkälle myös myöhemmässä elämässä.

Helkama on suomalainen perinteikäs perheyritys, jonka tuotteet ovat liikuttaneet kaiken ikäisiä suomalaisia jo yli 120 vuoden ajan. Helkaman pyörätehdas sijaitsee Hangossa, jossa valmistuu vuodessa n. 30 000 polkupyörää ja pyörävalikoimista löytyy perinteisiä ja sähköisiä vaihtoehtoja monipuolisesti niin koulu- kuin työmatkoille sekä vapaa-ajan harrastuskäyttöön.

Olympiastadionin Kouluviestikarnevaalissa 16.5.2023 Helkama on mukana tapahtumassa järjestämällä pyöräilyn Jopo-taitoradan stadionilla. Kaikki osallistujat ovat tervetulleita testaamaan taitojaan päivän aikana!

24.06.2022 Juha Väätäinen kannustaa juoksemaan

Juha Väätäinen

"Julma-Juha" eli juoksijalegenda Juha Väätäinen haluaa kannustaa koululaisia juoksemaan. Hän lahjoitti Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiölle arvokkaan maalauksensa "Yksi juoksi yli epäuskon". Kuvassa taideteos pienoiskoossa, luovutettu alkuperäinen on kokoa 2m x 2m. Maalaus edustaa Suomen urheilun suuria hetkiä. Tukisäätiö arvostaa elettä suuresti! Vastaavanlainen maalaus Emil Zatopekin voitosta Helsingin Olympiakisoista vuodelta 1952 komeilee Veikkauksen tiloissa. "Yksi juoksi yli epäuskon" -teos tullaan myös sijoittamaan arvokkaaseen urheiluympäristöön myöhemmin syksyllä.

01.06.2022 Tukisäätiö jakaa kultaisia kapuloita

VASEK

VASEKin edustaja Kristoffer Jansson vastaanotti Kouluviestikarnevaalin Kultaisen kapulan merkiksi siitä, että VASEK ja Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiö ovat tehneet hyvää yhteistyötä edistääkseen lasten ja nuorten liikkumista sekä etsiäkseen keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kultainen kapula on aikaisemmin luovutettu myös Pohjola Vakuutukselle, Vismalle, Tampereen kaupungille sekä Vaasan kaupungille. Myös Motonet, Sanomalehti Pohjalainen, Lakea, UPCPrint ja Hartman saavat omansa.

Tukisäätiö etsii aktiivisesti lisää yhteistyökumppaneita.

Lue lisää Kultaisesta Kapulasta ja Kouluviestikarnevaalin ilmastotoimista

20.05.2022 Debyytti Olympiastadionilla onnistui ja kannustaa jatkamaan

Suomenkielisten koulujen ensimmäinen Kouluviestikarnevaali Olympiastadionilla 17-18.5.2022 oli pitkän valmisteluprosessin tulos. Tapahtuma oli alun perin määrä järjestää jo keväällä 2020, mutta ensin remonttityöt myöhästyivät ja sitten iski koronaepidemia. Seuraava etappi oli kevät 2021, mutta korona vain jatkui, ja lopulta tapahtuma toteutettiin keväällä 2022.

Korona ja sen seuraukset vaikeuttivat paitsi tapahtuman järjestämistä ja rahoitusta, myös koulujen toiminta vaikeutui. Tämän seurauksena koulujen osanotto jäi toivottua pienemmäksi ja kilpailutapahtumat keskitettiin yhteen päivään. Tällä pystyttiin jossain määrin pienentämään menoja, mutta tietyt peruskustannukset oli kuitenkin maksettava vähentyneillä tuloilla.

Kokonaistulos oli sittenkin hyvä! 1246 koululaista osallistui 2000 lähtöön, ja pari tuhatta kannustajaa riemuitsi katsomossa. Harvat nuorisokilpailut ovat suurempia. Tunnelma oli loistava ja järjestelyt onnistuivat hienosti. Myös taloudellinen tulos oli tyydyttävä näissä olosuhteissa.

Pääkaupunkiseudun tuki oli kiitettävän hyvä. Helsingin kaupungin avustus ja palvelut olivat tärkeitä tapahtuman onnistumisen suhteen. Erkon ja Urlus säätiöiden tuet osoittivat, että seudulla kannustetaan koululaisten liikunnan suurtapahtumaa. Stadionsäätiö puolestaan edisti palveluineen suomenkielisten koululaisten debyyttiä Olympiastadionilla. Helsingin Seudun Yleisurheilun jäsenseurojen osaava toimitsijakunta takasi hyvät kilpailujärjestelyt. Kokenut Seppo Martiskainen toimi kilpailujohtajana.

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien opetustoimet suhtautuivat myönteisesti tapahtumaan, mutta osanottajamäärä jäi sittenkin odotettua vähäisemmäksi.
Kasvupotentiaali on siis suuri jatkossa. Muun maan osanotto on edelleen varsin kirjavaa ja vaatii lisäponnistuksia Tukisäätiöltä tulevia vuosia ajatellen. Tärkeinä yhteistyökumppaneina toimivat valtion tukemat Liikunnan Aluejärjestöt, Liikkuva Koulu ja European Week of Sport. Tällä tavalla luotiin laajaa perustaa tapahtumalle ja sen jatkolle!

Debyytti Olympiastadionilla näytti, että hyvällä toiminnalla Kouluviestikarnevaalia voidaan laajentaa merkittävästi lähivuosina, ruotsinkielisten Stafettkarnevalenin tapaan.

10.05.2022 Annimari Korte lähettää terveisiä Kouluviestikarnevaaliin osallistujille

Annimari Korte

”Kouluviestikarnevaali on iloinen tapahtuma, jossa myös kilpaillaan – totta kai, mutta hyvällä mielellä!”

Aitajuoksija Annimari Korte kävi haastattelussamme ja vastaili näin:

Mikä on lajisi, seurasi ja asunpaikkasi?
100 m aidat, HIFK, Helsinki
Milloin kiinnostuit urheilusta ja miten urheilu lähti liikkeelle?
Aloin urheilemaan ihan pienenä ja harrastin pääasiassa muodostelmaluistelua ja koripalloa siihen asti, kunnes aloitin aitajuoksun kunnolla. Yleisurheilun aloitin korkeushypyllä ja kokeilin kaikkia muita lajeja ennen kuin aloin keskittymään aitajuoksuun 14-vuotiaana.
Kuinka olet onnistunut yhdistämään koulun, opiskelun ja urheilun, kuinka kaikki tärkeä mahtuu arkipäivääsi?
Kävin urheilulukiota Kuortaneella ja Mäkelänrinteessä. Menin urheilustipendillä yliopistoon USA:han ja siellä urheilu ja opiskelu on suunniteltu toimimaan yhdessä. Valmistuin USA:sta kandiksi. Maisterin tutkinnon ohessa Lontoossa harjoittelin vielä samalla ennen kuin valmistuin ja lopetin urheilun 2012. Nykyään olen ammattiurheilija.
Tulokset, menestys, mitä olet saavuttanut?
100 m aitojen Suomen ennätys 12.72. Olen Suomen mestari ja edustanut Suomea olympialaisissa, MM-kisoissa ja EM-kisoissa.
Tämän vuoden tärkein kilpailu, tulevaisuuden suunnitelmat ja tavoitteet?
Tämän vuoden tärkeimmät kilpailut ovat EM- ja MM-kisat. Tavoitteeni on juosta ennätyksiä ja nähdä kuinka kovaa pystyn juoksemaan. Toivon pystyväni urheilemaan hyvällä tasolla vuoteen 2024 asti ja lopettamaan urani silloin.
Kouluviestikarnevaali - mitä tiedät siitä ja sen arvoista?
Kouluviestikarnevaali on iloinen tapahtuma, jossa kilpaillaan- totta kai, mutta hyvällä mielellä. Liikunnan iloa kavereiden kanssa!





Yhteystiedot

Suomenkielisen Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiö

Puheenjohtaja
Håkan Nordman
050-512 2392
Toiminnanjohtaja
Riitta Pääjärvi-Myllyaho
040-522 7971