Olen Joni Mäki 29 vuotta maailmaa nähnyt Vaasasta lähtöisin oleva maastohiihtäjä. Hiihtoseurani on ollut vuodesta 2015 lähtien Pohti SkiTeam, jonne siirryin kasvattaja seurasta Vaasan Hiihtäjistä. Juniorina saavutin useita nuorten sm-mitaleja, mutta isoin saavutus tältä ajalta on 2014 nuorten MM-kisoista pronssia sprintistä M20-sarjasta. Aikuisten sarjassa parhaat saavutukset olen saavuttanut arvokisatasolla 2021 MM-kisoissa sekä 2022 Olympialaisissa. Parhaat sijoitukset näissä kisoissa: MM-hopea parisprintissä, Olympia nelonen sprintissä ja Olympia-hopea parisprintissä. Maailman Cupista löytyy yksi henkilökohtainen palkintopalli sijoitus. Näiden lisäksi SM-tasolla olen saavuttanut viisi SM-kultaa (joista kolme henkilökohtaista ja kaksi joukkuekisoista).
Tulevaisuuden tavoitteet ovat asetettu tulevan kauden osalta Tronheimin MM-kisoihin ja tietenkin iso päämäärä on menestyä seuraavissa Talviolypialaisissa 2026.
Olen Camilla Richardsson, 30 vuotias juoksija. Seura, jota edustan, on Esbo IF.
Lajeinani nykyään ovat eripituiset kestävyysjuoksut, 10 000m:stä maratoniin. Aiemmin päälajini oli 3 000 m:n esteet.
Ennätykseni ovat: 10 000m 31.12, puolimaraton 1.09.55, maraton 2.24.38
Minulla on neljä Suomen ennätystä (10000m, puolimaraton, maraton ja 3 000m hallissa (8.53,45).
Tulevalla kaudella päätavoitteeni ovat EM- kisoissa ja Pariisin Olympialaisissa.
Camilla Richardsson
Olen Ilona Mononen, 20 vuotias yleisurheilija. Päämatkojani ovat kestävyysjuoksun eri matkat, 1 500 m - 5 000 m sekä 3 000 m estejuoksu. Seurani on Lahden Ahkera.
Parhaat suoritukset ovat varmaankin mitalit nuorten arvokisoista: EM-kulta u20 kisoista, hopea u23 em-maastoista, ja pronssi u20 em-maastoista. Suomen edustus vuoden 2022 EM-kisoissa Munchenissa oli myös hieno juttu.
Treenikausi on sujunut hyvin. Olen leireillyt paljon ja aloittanut myös korkeanpaikanleirit osana harjoitteluani. Odotan innolla alkavaa kisakautta. Alkavan kauden tavoitteina on edustaa Suomea kesän arvokisoissa, em-kisoissa ja olympialaisissa. Haluan myös kehittyä urheilijana ja juosta ennätyksiä laajalla skaalalla kaikissa lajeissa.
Terveisinä nuorille urheilijan aluille sanoisin että pitäkää ilo mukana treeneissä ja kisoissa. Se kantaa kaikista pisimmälle.
Nimeni on Anna Pursiainen, olen 21 vuotias yleisurheilija, seurani on Espoon Tapiot. Lajini ovat pikamatkat 100m ja 200m. Ennätykseni niissä ovat: 100 m 11,46 s ja 200 m 23,77 s
Tavoitteet kisakaudella:
Päätavoitteena on menestyä Kalevan kisoissa ja nostaa omaa tulostasoa korkeammalle. Lisäksi Rooman EM-kisoihin mukaan pääseminen olisi mahtava juttu!
Terveiset kisailijoille:
Nauttikaa viestijuoksun huumasta ja hyvää alkavaa kesää kaikille!
Terv. Anna Pursiainen
Tsemppiä teille hienon tapahtuman järjestämiseen!
Olen Eemil Helander, 22 vuotias, seurani on Jyväskylän Kenttäurheilijat.
Juoksen pitkiä matkoja, ennätykseni 3 000 m esteissä on 8.39,75 ja 5 000 m:llä 13.40,15.
Paras saavutukseni on U23 sarjassa EM-kisojen hopea 5 000 metrillä vuonna 2023.
Tavoitteeni tulevalle kesälle on ennätysten parantaminen ja arvokisoissa juokseminen.
Terveiseni Kouluviestikarnevaaliin osallistuville:
Kovasti tsemppiä jokaiselle viestipäivään, nauttikaa tunnelmasta ja pitäkää hauskaa urheilun merkeissä!
Yt Eemil
Liikunnan ilo valtaa jälleen Helsingin Olympiastadionin Kouluviestikarnevaalin pääpäivänä. Te tuhannet oppilaat olette odottaneet tätä keväistä tapahtumaa. On soviteltu juoksukenkiä, parannettu kierrosaikoja sekä harjoiteltu kannustushuutoja. Jännitykseltäkään ei varmasti ole vältytty. Kouluviestikarnevaalissa hauskanpito on silti voittamista tärkeämpää.
Liikuntatapahtumien parhaimpia puolia ovat yhteiset kokemukset, jotka jäävät mieliin. Urheilukentillä ja katsomoissa solmitaan uusia kaveruuksia sekä vaalitaan vanhoja ystävyyksiä. Oma toiveeni on, että jokainen suomalainen lapsi ja nuori löytäisi itselleen sopivan tavan liikkua. Aina ei tarvitse tulla edes hiki. Tärkeintä on liikkeelle lähtö.
Kiitän kaikkia Kouluviestikarnevaalin järjestäjiä ja vapaaehtoisia. Lasten ja nuorten kannustaminen liikunnan pariin on mitä parhainta työtä yhteisöllisyyden eteen. Toivotan samalla kaikille koululaisille lukuintoa viimeisiin kouluviikkoihin. Ja muistakaa ottaa tulevasta kesästä kaikki irti: iloitkaa, nauttikaa ja liikkukaa.
Menestystä ja iloa Kouluviestikarnevaaliin.
Alexander Stubb
Tasavallan presidentti
- TAHTO, Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus, tutustuttaa teidät Helsinki 1952 Olympialaisiin!
Kouluviestikarnevaalin osallistujilla on ainutlaatuinen tilaisuus vierailla myös Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA, joka sijaitsee Olympiastadionilla. Toiminnallisissa näyttelyissä on esillä suomalaisen urheilun ikimuistoiset hetket ja sankaritarinat. Upeiden esineiden ja valokuvien lisäksi tutuiksi tulevat useat suomalaisurheilijat ja tietenkin Helsingissä vuonna 1952 järjestyt olympialaiset. Hikeä, huvia ja hyötyä -näyttelyssä pureudutaan liikunnan syihin ja seurauksiin.
Tahto on 15.5. avoinna klo 10-19
TAHDON näyttelyissä on myös lupa liikkua! Voit testata juoksuvauhtisi lisäksi vaikkapa reaktionopeutesi näppäilypelissä.
Tapahtumapäivän aamuna tänne tulee QR-koodi, jonka kautta pääset suoraan vain Kouluviestikarnevaalin osallistujille tehtyyn tietovisaan. Vastaukset löydät TAHDON näyttelystä!
Sisäänpääsy on tapahtumapäivänä kaikille alle 18-vuotiaille ilmainen. Koululaisryhmien mukana pääsee kaksi aikuista sisään ilmaiseksi.
Muille Kouluviestikarnevaaliin osallistuville aikuisille tarjoamme lipun ryhmähinnalla 11 euroa/hlö.
Muistathan ottaa myös TAHDON somekanavat seurantaan:
Instagram: @kulttuurikeskustahto
Facebook: @kulttuurikeskustahto
TAHDON kulmalta löytyy Olympiastadionin ympäristössä kulkevan Mobo-suunnistusreitin rasti.
https://tarinasoitin.fi/karnevaalimuseossa
Ilmoittautuminen Olympiastadionin Kouluviestikarnevaaliin on nyt avattu!
Pääset ilmoittautumisjärjestelmään Tulevat tapahtumat -kohdasta Helsinki, "Ilmoittaudu" (suora linkki). Jos koulunne vanhat tunnukset ovat vielä tallessa, niitä voi edelleen käyttää. Ellei tunnuksia ole, paina "Minulla ei ole tunnusta", täytä pyydetyt tiedot, lähetä, ja saat pienellä aikaviiveellä tunnukset ilmoittamaasi yhdyshenkilön meiliosoitteeseen.
Huom. Voit lisätä joukkueita ilman lopullisia juoksijoiden nimiä aina 10.5.2024 klo 23.59. asti.
Juoksijoiden nimet täytyy olla järjestelmässä viimeistään 14.5.2024 klo 21 mennessä. Sen jälkeen mahdolliset muutokset ilmoitetaan paperilla Kisakansliassa.
Ilmoittautumismaksut ovat seuraavat:
Sukkulaviestit: 50e/joukkue
Muut viestit: 40 e/joukkue
Täytä siis myös koulun laskutusosoite pyydettyyn kohtaan, osallistumismaksut, samoin mahdolliset etukäteen tilatut ruokailut (kohta Ruokapassien määrä 15.5.), laskutetaan tapahtuman jälkeen.
TUTUSTU OHJEISIIN ja alustavaan aikatauluun täältä: Ohjeet.
Tutustu alustavaan aikatauluun tästä
HUOM! Aikataulu voi hieman muuttua kevään aikana riippuen siitä, kuinka paljon joukkueita ilmoittautuu mihinkin sarjaan ja lajiin. Runko on kuitenkin tämä. Kannattaa seurata aikataulun päivityksiä etenkin kisapäivän lähestyessä.
Ryhtykää jo nyt suunnittelemaan Olympiastadionin päivää ke 15.5.2024! Kasatkaa joukkueita innostuneista lähtijöistä ja suunnitelkaa jo nyt minkä maan edustajia voisitte Olympia-teemaisissa avajaisissa olla!
Ajatuksena on, että juhlallisissa avajaisissa kukin koulu kantaa sen maan lippua, jonka koulun osallistujat ovat yhdessä valinneet. Marssijoiden vaatetuksessa ja muussa rekvisiitassa voi lisäksi olla ko. maan värejä. Myös Huutosakit voivat halutessaan edustaa tätä samaa maata, ja keksiä huutoja ja lauluja tämän maan kielellä. Opettajien johdolla aihepiirejä voidaan laajentaa rajattomasti, esim. etsimällä tietoa valitun maan menestyneistä urheilijoista ja heidän saavutuksistaan, ideoita on rajattomasti!
Tapahtumassa on paikalla myös Olympiasoihtu, ja osallistujat voivat kuvauttaa itsensä soihtu kädessä!
Nyt vaan kaikki ideoimaan!
Hallitus on myöntänyt Håkan Nordmanille eron Tukisäätiön hallituksen puheenjohtajuudesta 1.1.2024 alkaen. Nordman on toiminut Kouluviestikarnevaalin puheenjohtajana alusta lähtien.
Suomenkielisille koululaisille järjestettiin ensimmäinen Kouluviestikarnevaali syksyllä 2012 Vaasanseudun urheiluakatemian mandaatilla ja OKM:n tuella. Pian tämän jälkeen aloitettiin neuvottelut säätiön perustamisesta, ja 14.12.2015 Patentti- ja rekisterihallitus rekisteröi Suomenkielisen Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiön.
Perustajajäseniä ovat Vaasanseudun urheiluakatemia, Suomen Urheiluliitto ja Koululiikuntaliitto. Siitä lähtien Tukisäätiö on järjestänyt lukuisia Kouluviestikarnevaaleja eri puolilla Suomea.
Sukkulaviestin sääntöjä on päivitetty siten, että myös alakoulusarjoissa joukkueen tulee koostua kahdeksasta tytöstä ja kahdeksasta pojasta (8T + 8P). Mikäli luokassa ei ole tarpeeksi poikia, voidaan joukkuetta täydentää tytöillä.
Lisäksi Ruotsalaisviesteissä on tehty muutoksia. Enää ei ole erikseen sarjoja tytöille ja pojille, vaan samassa joukkueessa juoksee kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, pojat juoksevat 100 m ja 400 m osuudet ja tytöt osuudet 200 m ja 300 m em. viestissä. Muutos koskee kaikkia sarjoja. Katso sarjat ja lajit tästä.
Ensi kevään tapahtumiin muutetaan sarjoja ja lajeja siten, että alakoulujen sarjoissa ei enää ole erikseen tyttöjen ja poikien osuuksia tai sarjoja, ja yläkoulun ja toisen asteen sarjoissa Ruotsalaisviestissä osuudet jakaantuvat tyttöjen ja poikien kesken. Lue tarkemmin täältä.
Ensi kevään päivämäärä on nyt lyöty lukkoon, Kouluviestikarnevaalia juostaan Helsingin Olympiastadionilla keskiviikkona 15.5.2024! Ensi vuosi on Olympiavuosi, niinpä teemana kevään tapahtumassa on Olympialaiset.
Lämpimät kiitokset kaikille tapahtumaan osallistuneille, sekä juoksijoille, opettajille että kannustajille! Kiitokset myös kaikille seurojen vapaaehtoisille sekä muille yhteistyökumppaneille!
Tapahtumaan osallistui reilut 1800 juoksijaa, 210 joukkuetta ja juoksusuorituksia tehtiin n. 3000. Lisäksi katsomoissa kannusti pari tuhatta kannustajaa! Sadesää ei onneksi juurikaan haitannut, mutta ensi kerraksi tilaamme aurinkoisen sään
Suomenkielisen Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiö toivottaa liikunnallista kesää kaikille!
Uusia joukkueita voi ilmoittaa ke 10.5.2023 klo 23.59 asti. Kaikkia juoksijoiden nimiä ei kuitenkaan tarvitse vielä tuolloin olla tiedossa, vasta viimeistään 15.5.2023 joukkueissa pitää olla myös kaikkien juoksijoiden nimet. Jos tapahtumapäivän aamuna tulee muutoksia, ennen klo 8.00 ne voi vielä syöttää järjestelmään, mutta sen jälkeen tulleet muutokset on tultava tekemään kisakansliaan muutoslomakkeelle.
Tapahtumassa on mahdollisuus kouluruokailuun Tilassa 1940 hintaan 8,20€/hlö. Huom! Ruokalipukkeet tulee tilata ennakkoon ilmoittautumisjärjestelmässä koulun tiedoissa (kohdassa Ruokapassien määrä 16.5.)
Ruokaa on tarjolla klo 10.30 - 13.30 välisenä aikana.
Menu on seuraava:
Raastesalaattia M,G,Veg
Leipää, näkkileipää ja margariinia
Lihapullia paistinkastikkeessa M,G
Paahdettua perunaa M,G,Veg
Kasvisruoka: Kasvispyöryköitä M,G,Veg
Juomana: vesi, rasvaton maito, sekamehu
Huom! Erikoisruokavaliosta tulee ilmoittaa etukäteen osoitteeseen: riitta.paajarvi@kouluviestikarnevaali.fi
Tarjolla on sekä koulumajoitusta että edullista hotellimajoitusta. Koulumajoitus maksaa 10 e/hlö, ja se tilataan ilmoittamalla majoittujien tiedot osoitteeseen toimisto@kouluviestikarnevaali.fi
Hotellimajoitusta on tarjolla Scandicissa:
Tarjoamme edullista hotellimajoitusta näissä hotelleissa: Scandic Aviapolis ja Scandic Aviacongress
85.00 euroa yhden hengen huone / vrk
105.00 euroa kahden hengen huone / vrk
125.00 euroa kolmen hengen huone / vrk
145.00 euroa neljän hengen huone / vrk
Varauksen voi tehdä suoraan em. hotelleihin sähköpostilla tai soittamalla (kts. tiedot alla):
Scandic Aviapolis
+358 9 4272 2511
sales.helsinki@scandichotels.com
varaustunnus: 48480486
Scandic Avicacongress
+358 9 4272 2512
sales.helsinki@scandichotels.com
varaustunnus: 48480497
50 e/sukkulaviestijoukkue, muut 40 e/joukkue
Kannustamaan voi tulla myös ihan muuten vain, sillä tapahtumassa on paljon myös oheisohjelmaa. Koululiikuntaliitto järjestää sisääntulon vieressä erilaisia toimintapisteitä, samoin Helkama järjestää toiminnallisen pisteen mm. pyöräilyradan merkeissä. Vieressä oleva Urheilumuseo on auki osallistujille, ja kirjastoautokin vierailee tapahtumassa.
Pääset myös pitämään aitoa olympiasoihtua kädessäsi, sillä Olympiakomitean tiimi on paikalla soihtujen kanssa - käy siis kuvauttamassa itsesi soihtu kädessä!
Sisällä Olympiastadionin pääaulassa CSE Entertainment järjestää iWall-peliseinällä hauskat leikkimieliset kisat! Kotimainen iWall on ainutlaatuinen liikuntapelituote, jonka peleissä liikkumista ohjataan oman kehon liikkeillä eikä mitään ohjaimia tarvita. iWall tarjoaa tuntikausiksi viihdettä kaiken ikäisille, eli liikuntapelaaminen sopii jokaiselle riippumatta iästä, sukupuolesta ja taito- tai kuntotasosta. Tervetuloa pitämään hauskaa ja kisaamaan!
Kouluviestikarnevaali-paitoja myytävänä, paljon eri kokoja! Hinta 10€. Vain käteisellä!
Olympiastadionin Kouluviestikarnevaali tiistaina 16.5.2023 kutsuu koululaisia läheltä ja kaukaa osallistumaan liikunnan riemua pursuavaan tapahtumaan! Tapahtuman esite löytyy täältä ja aikataulu täältä (päivitetty 12.5.). Osallistua voivat kaikki perusopetuksen ja toisen asteen koululaiset! Joukkueiden lukumäärää ei ole mitenkään rajoitettu, samasta koulusta voi lähteä niin monta joukkuetta kuin haluaa, ja ellei halua juosta, voi lähteä mukaan kisaamaan Huutosakkien paremmuudesta. Kannustamaan voi tulla myös ihan muuten vain, ja samalla voi osallistua stadionilla järjestettävään oheisohjelmaan (mm. Helkaman ja KLL:n järjestämään). Vieressä oleva Urheilumuseo on auki osallistujille, ja kirjastoautokin vierailee tapahtumassa.
Osallistumismaksut ovat 50 euroa/joukkue Sukkulaviesteissä ja muissa lajeissa 40 euroa/joukkue. Joukkueita voi ilmoittaa 10.5.2023 asti. Kaikkia juoksijoiden nimiä ei kuitenkaan tarvitse vielä tuolloin olla tiedossa, vasta viimeistään 15.5.2023 joukkueissa pitää olla myös kaikkien juoksijoiden nimet.
Päivän avaus on klo 10.00 ja ensimmäiset Sukkulaviestit juostaan klo 10.30 alkaen, Ruotsalaisviestit juostaan puolen päivän tienoilla ja 4 x 800 metrin viestit päättävät tapahtumapäivän n. klo 15.
Tarjoamme edullista koulumajoitusta (10 e/oppilas) 15. - 16.5.2023 väliseksi yöksi. Majoitukseen ei sisälly aamupalaa.
Tarjoamme lisäksi edullista hotellimajoitusta näissä hotelleissa:
Scandic Aviapolis ja Scandic Aviacongress
85.00 euroa yhden hengen huone / vrk
105.00 euroa kahden hengen huone / vrk
125.00 euroa kolmen hengen huone / vrk
145.00 euroa neljän hengen huone / vrk
Varauksen voi tehdä suoraan em. hotelleihin sähköpostilla tai soittamalla (kts. tiedot alla):
Scandic Aviapolis
+358 9 4272 2511
sales.helsinki@scandichotels.com
varaustunnus: 48480486
Scandic Avicacongress
+358 9 4272 2512
sales.helsinki@scandichotels.com
varaustunnus: 48480497
Tapahtumassa on mahdollisuus kouluruokailuun Tilassa 1940 hintaan 8,20€/hlö. Huom! Ruokalipukkeet tulee tilata ennakkoon ilmoittautumisjärjestelmässä koulun tiedoissa (kohdassa Ruokapassien määrä 16.5.)
Menu on seuraava:
Raastesalaattia M,G,Veg
Leipää, näkkileipää ja margariinia
Lihapullia paistinkastikkeessa M,G
Paahdettua perunaa M,G,Veg
Kasvisruoka: Kasvispyöryköitä M,G,Veg
Juomana: vesi, rasvaton maito, sekamehu
Huom! Erikoisruokavaliosta tulee ilmoittaa etukäteen osoitteeseen: riitta.paajarvi@kouluviestikarnevaali.fi
Helkama ja Kouluviestikarnevaali ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien hanketta "Pyöräillen pääset pitkälle". Hankkeen tavoitteena on, että lapset ja nuoret oppivat liikkumaan omin lihasvoimin, joko kävellen tai pyöräillen paikasta toiseen, koulumatkoillaan ja vapaa-ajallaan. Nykyään lyhyetkin matkat kuljetaan usein autolla, ja monesti lapset kuljetetaan kouluun vanhempien kyyditseminä.
Hankkeella pyritään tekemään näkyväksi pyöräilyn erinomaiset hyödyt arjessa: pyöräily kohottaa kuntoa ihan huomaamatta ja auttaa jaksamaan paremmin koulussa, auttaa oppimisessa ja auttaa ottamaan vastuuta tekemisistään. Tällaiset asiat siivittävät pitkälle myös myöhemmässä elämässä.
Helkama on suomalainen perinteikäs perheyritys, jonka tuotteet ovat liikuttaneet kaiken ikäisiä suomalaisia jo yli 120 vuoden ajan. Helkaman pyörätehdas sijaitsee Hangossa, jossa valmistuu vuodessa n. 30 000 polkupyörää ja pyörävalikoimista löytyy perinteisiä ja sähköisiä vaihtoehtoja monipuolisesti niin koulu- kuin työmatkoille sekä vapaa-ajan harrastuskäyttöön.
Olympiastadionin Kouluviestikarnevaalissa 16.5.2023 Helkama on mukana tapahtumassa järjestämällä pyöräilyn Jopo-taitoradan stadionilla. Kaikki osallistujat ovat tervetulleita testaamaan taitojaan päivän aikana!
"Julma-Juha" eli juoksijalegenda Juha Väätäinen haluaa kannustaa koululaisia juoksemaan. Hän lahjoitti Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiölle arvokkaan maalauksensa "Yksi juoksi yli epäuskon". Kuvassa taideteos pienoiskoossa, luovutettu alkuperäinen on kokoa 2m x 2m. Maalaus edustaa Suomen urheilun suuria hetkiä. Tukisäätiö arvostaa elettä suuresti! Vastaavanlainen maalaus Emil Zatopekin voitosta Helsingin Olympiakisoista vuodelta 1952 komeilee Veikkauksen tiloissa. "Yksi juoksi yli epäuskon" -teos tullaan myös sijoittamaan arvokkaaseen urheiluympäristöön myöhemmin syksyllä.
VASEKin edustaja Kristoffer Jansson vastaanotti Kouluviestikarnevaalin Kultaisen kapulan merkiksi siitä, että VASEK ja Kouluviestikarnevaalin Tukisäätiö ovat tehneet hyvää yhteistyötä edistääkseen lasten ja nuorten liikkumista sekä etsiäkseen keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kultainen kapula on aikaisemmin luovutettu myös Pohjola Vakuutukselle, Vismalle, Tampereen kaupungille sekä Vaasan kaupungille. Myös Motonet, Sanomalehti Pohjalainen, Lakea, UPCPrint ja Hartman saavat omansa.
Tukisäätiö etsii aktiivisesti lisää yhteistyökumppaneita.
Lue lisää Kultaisesta Kapulasta ja Kouluviestikarnevaalin ilmastotoimista
Suomenkielisten koulujen ensimmäinen Kouluviestikarnevaali Olympiastadionilla 17-18.5.2022 oli pitkän valmisteluprosessin tulos. Tapahtuma oli alun perin määrä järjestää jo keväällä 2020, mutta ensin remonttityöt myöhästyivät ja sitten iski koronaepidemia. Seuraava etappi oli kevät 2021, mutta korona vain jatkui, ja lopulta tapahtuma toteutettiin keväällä 2022.
Korona ja sen seuraukset vaikeuttivat paitsi tapahtuman järjestämistä ja rahoitusta, myös koulujen toiminta vaikeutui. Tämän seurauksena koulujen osanotto jäi toivottua pienemmäksi ja kilpailutapahtumat keskitettiin yhteen päivään. Tällä pystyttiin jossain määrin pienentämään menoja, mutta tietyt peruskustannukset oli kuitenkin maksettava vähentyneillä tuloilla.
Kokonaistulos oli sittenkin hyvä! 1246 koululaista osallistui 2000 lähtöön, ja pari tuhatta kannustajaa riemuitsi katsomossa. Harvat nuorisokilpailut ovat suurempia. Tunnelma oli loistava ja järjestelyt onnistuivat hienosti. Myös taloudellinen tulos oli tyydyttävä näissä olosuhteissa.
Pääkaupunkiseudun tuki oli kiitettävän hyvä. Helsingin kaupungin avustus ja palvelut olivat tärkeitä tapahtuman onnistumisen suhteen. Erkon ja Urlus säätiöiden tuet osoittivat, että seudulla kannustetaan koululaisten liikunnan suurtapahtumaa. Stadionsäätiö puolestaan edisti palveluineen suomenkielisten koululaisten debyyttiä Olympiastadionilla. Helsingin Seudun Yleisurheilun jäsenseurojen osaava toimitsijakunta takasi hyvät kilpailujärjestelyt. Kokenut Seppo Martiskainen toimi kilpailujohtajana.
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien opetustoimet suhtautuivat myönteisesti tapahtumaan, mutta osanottajamäärä jäi sittenkin odotettua vähäisemmäksi.
Kasvupotentiaali on siis suuri jatkossa. Muun maan osanotto on edelleen varsin kirjavaa ja vaatii lisäponnistuksia Tukisäätiöltä tulevia vuosia ajatellen. Tärkeinä yhteistyökumppaneina toimivat valtion tukemat Liikunnan Aluejärjestöt, Liikkuva Koulu ja European Week of Sport. Tällä tavalla luotiin laajaa perustaa tapahtumalle ja sen jatkolle!
Debyytti Olympiastadionilla näytti, että hyvällä toiminnalla Kouluviestikarnevaalia voidaan laajentaa merkittävästi lähivuosina, ruotsinkielisten Stafettkarnevalenin tapaan.
”Kouluviestikarnevaali on iloinen tapahtuma, jossa myös kilpaillaan – totta kai, mutta hyvällä mielellä!”
Aitajuoksija Annimari Korte kävi haastattelussamme ja vastaili näin:
Mikä on lajisi, seurasi ja asunpaikkasi?
100 m aidat, HIFK, Helsinki
Milloin kiinnostuit urheilusta ja miten urheilu lähti liikkeelle?
Aloin urheilemaan ihan pienenä ja harrastin pääasiassa muodostelmaluistelua ja koripalloa siihen asti, kunnes aloitin aitajuoksun kunnolla. Yleisurheilun aloitin korkeushypyllä ja kokeilin kaikkia muita lajeja ennen kuin aloin keskittymään aitajuoksuun 14-vuotiaana.
Kuinka olet onnistunut yhdistämään koulun, opiskelun ja urheilun, kuinka kaikki tärkeä mahtuu arkipäivääsi?
Kävin urheilulukiota Kuortaneella ja Mäkelänrinteessä. Menin urheilustipendillä yliopistoon USA:han ja siellä urheilu ja opiskelu on suunniteltu toimimaan yhdessä. Valmistuin USA:sta kandiksi. Maisterin tutkinnon ohessa Lontoossa harjoittelin vielä samalla ennen kuin valmistuin ja lopetin urheilun 2012. Nykyään olen ammattiurheilija.
Tulokset, menestys, mitä olet saavuttanut?
100 m aitojen Suomen ennätys 12.72. Olen Suomen mestari ja edustanut Suomea olympialaisissa, MM-kisoissa ja EM-kisoissa.
Tämän vuoden tärkein kilpailu, tulevaisuuden suunnitelmat ja tavoitteet?
Tämän vuoden tärkeimmät kilpailut ovat EM- ja MM-kisat. Tavoitteeni on juosta ennätyksiä ja nähdä kuinka kovaa pystyn juoksemaan. Toivon pystyväni urheilemaan hyvällä tasolla vuoteen 2024 asti ja lopettamaan urani silloin.
Kouluviestikarnevaali - mitä tiedät siitä ja sen arvoista?
Kouluviestikarnevaali on iloinen tapahtuma, jossa kilpaillaan- totta kai, mutta hyvällä mielellä. Liikunnan iloa kavereiden kanssa!